Ryhmä

Helsinkiläinen tanssiryhmä Gruppen Fyra on perustettu vuonna 1998. Ryhmä tuottaa vuosittain 1-4 kantaesitystä, jonka lisäksi se tekee tilausteoksia erilaisiin juhlatilaisuuksiin ja kiertää repertuaariohjelmistollaan Suomessa ja ulkomailla (Islannissa ja Norjassa v.2000, Thaimaassa v.2000, Portugalissa v.2003, Japanissa v.2004, Virossa v.2006, Venäjällä v.2007-2009, Latviassa v.2011). Ryhmä on tehnyt myös ahkeraa taidekasvatustyötä opettamalla tanssia kouluissa.

Gruppen Fyra on tanssijalähtöinen kollektiivi, joka toimii aktiivisesti tuottaen omia teoksia, mutta myös tilaamalla esityksiä vierailevilta koreografeilta (mm. Sonya Lindfors, Katja-Maria Taavitsainen, Jarkko Mandelin, Nina Hyvärinen). Ryhmän tanssijat ovat teknisesti taitavia ja monipuolisia, ilmaisultaan vahvoja ja rohkeita esiintyjiä - tanssin ammattilaisia. G4 on saavuttanut tinkimättömällä omannäköisellä ohjelmistopolitiikallaan ainutlaatuisen katsojapohjan ja oman fanijoukon. Ryhmä on leikitellyt popkulttuurin, nykytanssin, kaupallisuuden, huumorin ja tanssiteatterin rajapinnoilla perustamisestaan lähtien, luoden näin omannäköisen ja persoonallisen tyylinsä. Ryhmän tavoitteena on edelleen kehittää tanssitaidetta ja herättää keskustelua, luoda uusia työtilaisuuksia niin ryhmän jäsenille kuin muille eri taidealojen toimijoille, etenkin uusille, nuorille tekijöille.

Oman taiteellisen toimintansa lisäksi Gruppen Fyra on järjestänyt Kaktus-tanssifestivaalia vuodesta 2005. Tavoitteena on luoda vaihtoehtoinen festivaalikonsepti, joka tuo yhteen sekä nuoret, uudet tekijät, että jo paikkansa vakiinnuttaneet tanssitaitelijat ja muut näyttämötaiteen edustajat. Tavoitteena on rakentaa esiintymis-, kohtaamis- ja oppimisympäristö, missä taiteilijat itse luovat taiteelleen erilaisia innovatiivisia mahdollisuuksia tulla esiin. Festivaalia järjestetään nykyään joka toinen vuosi.

Gruppen Fyraan kuuluvat tanssitaiteen maisterit Tommi Haapaniemi, Virpi Juntti, Pia Liski, Jenni Nikolajeff, tanssitaiteen kandidaatti Kaisu Hölttä sekä vierailevana tanssijana tanssitaiteen maisteri Lotta Wichmann sekä tuottaja Elisa Järvinen (produktiokohtainen). Gruppen Fyra toimii itsenäisenä yksikkönä Taideosuuskunta Pielloksen kautta.


Klikkaa tästä saadaksesi lisätietoja ryhmän jäsenistä

Yhteystiedot
 
 









Teokset



Gruppen Fyran kantaesitykset 2002 - 2016

CITYWO(MEN) (2016)
Shiranai-Hito (2015) kor. Jenni Nikolajeff & Lotta Wichmann, Vapaan Taiteen Tila
Drink The New Wine (2015) kor. Virpi Juntti, ensi-ilta 8.5.2015, Teatteri Avoimet Ovet
GR8 XXXPEKT8IONZ (2014) kor. Sonya Lindfors, ensi-ilta 17.10.2014, Teatteri Toivo. Arvio: Helsingin Sanomat 6.6.2015
Nagru (2013) kor. Virpi Juntti, ensi-ilta 21.3.2013, Savoy- teatteri
Vaate-Liike (2013) kor. Virpi Juntti, SKR:n vuosijuhla 27.2.2013, Finlandiatalo
Reino ja Aino (2012) kor. Jaakko Jokio, ensi-ilta 11.10.2012, Kanneltalo. Arvio: Helsingin Sanomat 14.10.2012
Package-Media (2012) kor. Pia Liski, ensi-ilta 5.9.2012, Messukeskus
Äiti! (2011) kor. Pia Liski & Virpi Juntti, ensi-ilta 5.5.2011, Musiikkiteatteri Kapsäkki. Arvio: Helsingin Sanomat 12.5.2011
Left Over (2010) kor. Katja-Maria Taavitsainen, ensi-ilta elokuu 2010, Musiikkiteatteri Kapsäkki
Fundamentals (2009) kor. Jarkko Mandelin, ensi-ilta kesäkuu 2009, Pannuhalli
Matsuri II (2009) kor. Nina Hyvärinen, ensi-ilta kesäkuu 2009, Pannuhalli
Night Moves (2009) kor. Katja-Maria Taavitsainen, ensi-ilta maaliskuu 2009
Enough Said (2008) kor. Katja-Maria Taavitsainen, ensi-ilta kesäkuu 2008
Kitchen (2007) kor. Nina Hyvärinen, ensi-ilta kesäkuu 2007
Heiluri (2006) kor. Jouka Valkama, ensi-ilta kesäkuu 2006
Paula (2006) kor. Virpi Juntti, ensi-ilta kesäkuu 2006
Matsuri I (2006) kor. Nina Hyvärinen
Minä, Minä, Minä (2005) kor. Thomas Rydberg, ensi-ilta maaliskuu 2005, Korjaamo
Turismi (2004) kor. Thomas Rydberg, ensi-ilta elokuu 2004, Turbiinisali
Gruppenfuhrer (2003) kor. Thomas Rydberg, Ateneum-sali
Kalajuttu (2003) kor. Minna Vainikainen, Ateneum-sali
Propaganda (2002) kor. Jenni Kivelä, Ateneum
Singapore Sling (2002) kor. Harri Kuorelahti, Kiasma
 
 









Ota Yhteyttä

Tilaa meidät tapahtumaasi!

Gruppen Fyra tarjoaa osaavaa ammattitaitoaan asiakastilaisuuksiin, seminaareihin, vuosijuhliin, pikkujouluihin, messuille jne. ohjelmistorepertuaarinsa lisäksi. Voit tilata G4:n piristämään yrityksesi tilaisuuksia erilaisin kokoonpanoin ja konseptein. Toteutamme tyylikkäästi tilausteokset toivotun teeman mukaan. Gruppen Fyran tanssijat ovat olleet myös musiikkivideoissa, muotinäytöksissä ja mainoksissa.

Jätä tarjouspyyntö tai ota yhteyttä!

Yhteystiedot:
Pia Liski
pia.liski@kolumbus.fi
040 737 3235

 
 









In English

Gruppen Fyra (or G4) is a Finnish contemporary dance group established in 1998. It currently consists of five professional dancers (Pia Liski, Jenni Nikolajeff, Virpi Juntti, Kaisu Hölttä and Tommi Haapaniemi) and a range of other guest performers from various artistic disciplines.

The group normally produces up to three productions per year, not including commissions. The dance company's programme consists of tour performances, commissioned works and reiterations of the group's many successful past pieces. In addition to using traditional performance spaces, Gruppen Fyra performs at private events and takes action in parks, city streets and even public transport. Not only is this a chance to break out of the black box, but an opportunity to broaden people's knowledge of performance by making contemporary dance public and visible to those who may not necessarily be active patrons of theatres and dance studios. These outdoor events have featured extant material, commissions or even pure improvisation.

With a vast experience of performance in Finland and abroad over the past fifteen years (including Iceland, Thailand and Norway in 2000, Japan and Portugal in 2004), Gruppen Fyra is a breath of fresh air in the field of Finnish contemporary dance. Their accessible and humorous style paired with a high standard of movement has been received with great enthusiasm - Gruppen Fyra is contemporary dance that everyone can enjoy.

To book Gruppen Fyra for your event, please contact Pia Liski (tel. +358-40-7373235 / email: pia.liski@kolumbus.fi)
 
© 2016 Gruppen Fyra
web design by
roy or bison crying